"Justin, et viittis vallata koko sohvaa!?" Fifi huudahti, ja läikytti kahvia vaatteilleen "Äh!"
Vilkaisin huvittuneena Fifiä, ja jatkoin *lost and found* sarjan katsomista. Pian kuitenkin kimppakyyti huristi pihaan, ja jouduin lähtemään töihin.
Jess oli ulkona lenkillä ollessaan huomannut tämän komistuksen. Miehen nimi taisi olla Petri Kaisla (keksitty, ku en muista). Petri oli aivan innoissaan, kun Jess pyysi häntä kahville.
Palasin töistä. Olin saanut ylennyksen. Huutelin innoissani pihalla. Eka ylennykseni ;)
Illalla meillä oli bileet. Jess oli lähtenyt Petrin kanssa tekemään lähempää tuttavuutta. Joku hörhelö naikkonen tarjoili paukkuja ja muuta hyvää juotavaa. Kaikki olivat aika kännissä.
Loppujen lopuksi illalla istuimme poreammeessa. Ihmettelin hieman, mihin Fifi oli kadonnut, joten lähdin etsimään häntä. Petri kapusi tilalleni altaaseen, ja meni istumaan Jessin viereen.
Löysin Jessin pihalta. Hän makasi riippukeinussa ja valitteli päätään. "Mul on ihan vitun huono olo"
Fifi nousi hoiperrellen tläs riippukeinusta. Hän horjahti, ja otti minusta tukea.
Otin Fifistä kiinni, ja suutelin häntä. Olimme molemmat aika kännissä. Fifi kikatteli itsekseen.
Suudelman jälkeen Fifi oksensi melkein päälleni "Mul on huono olo, Justin!" Fifi kuiskasi.
"Mä voin kantaa sut ylös" Otin fifin syliini.
Jostain syystä, kannoin Fifin huoneeseeni. Lukitsin oven perässäni. Fifi tarttui minuun ja alkoi suutelemaan intohimoisesti.
Fifi huokaili raskaasti, ja kikatteli välillä. En muista melkein mitään, siitä illasta.
Aamulla Fifi heräsi. Hän ei muistanut eilisillasta mitään. Hän katsoi huonetta, se oli omituisen näköinen. Joku nukkui hänen vieressään. Fifi vilkaisi henkilöä, ja huomasi sen olevan Justin. Fifi vilkaisi nopeasti itseään ja kauhistui. Mitä eilen illalla oli tapahtunut? Hän koitti kuumeisesti miettiä.
"Justin" Fifi kuiskasi "Justin, herää" Avasin silmäni "Mitä?" Katsoin kummastuneena fifiä. "Mitä sä täällä teet?" kysyin. Fifi näytti huolestuneelta "Mitä eilen tapahtui?" "Ei mitää mä muistan vaan ne bileet ja... Voi vittu! käytettiiks me mitään?" Huudahdin. "Emmätiiä" Fifi hätäili. "Toivotaa, et et tuu raskaaks. Onks sul e-pilleret?" Fifi nyökkäsi, ja ryntäsi huoneeseensa.
-----------------------------------------------1kk -----------------------------------------------------
"Voi vittu!" Fifi kirosi. Hän oli saanut ravata vessanpöntöllä aina aamuisin. Hän toivoi mielessään, ettei tämä vain tarkoittaisi alkavaa raskautta.
"Onks kaikki ok?" Tulin vessaan, ja Fifi tutkaili kasvojaan peilistä. "juu"
---------------------------------------------3 kk ------------------------------------------------------
Kuulin oven avautuvan "J-Justin" Nousin yläs sängyltäni, ja näin Fifin, ja ennen kaikkea, hänen vatsansa.
"Ne ei auttanu" Fifi nyyhkytti. " Voi vittu!" nousin ylös sängyltäni. Koitin keksiä jotain, mutta päähäni ei vain tullut mitään.
Kyyneleet valuivat Fifin silmiä pitkin. "Älä itke, kyllä me jotain keksitään." Pyyhin Fifin kyyneleitä. Fifi koitti pidätellä itkuaan. Hänen ruumiinsa kuitenkin värisi. Halasin Fifiä, muuta en keksinyt.